Taas tuli pitkä tauko edellisestä kirjoituksesta. En vaan kerta kaikkiaan ole jaksanut kirjoittaa, enkä kyllä tehdä juuri mitään muutakaan. Sinnittelin töissä jouluun asti, vaikka työterveyslääkäri oli minua passittamassa saikulle jo joulukuun alussa. Jotenkin tuntui vaan siltä, että minun oli pakko jaksaa, vaikka ei sitä pakkoa kukaan muu minulle asettanut kuin minä itse. Sitten, kun joululoma alkoi, olinkin aivan sippi. Onneksi jouluvalmisteluissa oli mukana kaksi aikuista tytärtä, eikä muutenkaan mitään korkealentoisia kuvioita.
Tämä tolkuton väsymys juontaa juurensa näihin raajasärkyihin, mistä olen koko syksyn kärsinyt. Sairaalalla on nyt tutkittu monenlaista, eikä diagnoosiksi neurologitkaan ole saaneet edelleenkään muuta kuin sytostaattien jälkioireinen hermoherkistymä/särky. Tarkoittaa siis sitä, että olen oikeastaan koko ajan kipeä. Lähinnä kipuilee oikea käsi sormineen, mutta välillä myös toinen käsi ja sääret. Kivuttomaksi en näköjään enää pääse, mutta särmää kivusta yleensä vie hermosärkylääke, joka sitten taas väsyttää tolkuttomasti.
Siispä taas jouduin nöyrtymään ja tunnustamaan, etten jaksa täysipäiväistä työtä. Onneksi minulla on ihana työterveyslääkäri, joka on ollut tukena koko ajan, eikä ole mitenkään kyseenalaistanut kipujani. Hänen kanssaan tehtiin sunnitelma tälle keväälle oman jaksamiseni ehdoilla. Olen nyt kaksi viikkoa saikulla ja jään sitten tekemään puolikasta viikkoa. Tämä ratkaisu tehtiin jo ennen joulua ja se mahdollisti sen, että en hermoillut töihin paluuta lomalla yhtään, kun tiesin, että saan huilata vähän pidempään. Nyt aivan ihana sijainen hoitaa luokan ja minä kerään voimia vielä ensi viikon. Enköhän sitten ole valmis taas edes puolikkaana töihin, toivotaan niin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti