Oma koti kullan kallis

Huh huh, onpa ollut vauhdikas pari viikkoa,  on menty kyllä tukka putkella. Ensin oltiin pitkä viikonloppu Lontoossa ja sitten on ollut tämä oma  muuttohässäkkä ja siihen päälle vielä torstaina muutettiin nuorempi tytär ensimmäiseen omaan kotiin. Onneksi ihan tähän kotikaupunkiin, ei sen kauemmaksi. Että ei ihme, jos väsyttää niin paljon, että yöllä on vähän vaikeuksia nukkua. Nukahdan kyllä ja sitten herään parin tunnin päästä miettimään, mitä kaikkea pitäisi vielä muistaa hoitaa.

Nyt alkaa kuitenkin kaikki olla kunnossa. Muutama taulu ja peili hakee vielä omaa paikkaansa, eikä verhoja ole ikkunoissa, mutta muuten ollaan kotiuduttu tänne tosi nopeasti. Niin kuin jo aiemminkin kirjoitin, niin viihdyimme vuokrakodissakin ihan hyvin, mutta on tämä vaan ihan eri juttu, kun ollaan omassa kodissa. Nyt jo on sellainen olo, että täältä en haluaisi muuttaa pois pitkään aikaan.

Outoa on vaan se, että tämä tosiaankin on vain minun ja mieheni koti. Tyttöjen molempien koti on muualla. Toki käyvät meitä täällä moikkaamassa, vanhempi on nytkin viikonloppua viettämässä. Mutta kahdestaan me täällä arkea asutaan, ei ole enää lapsia tyhjentämässä jääkaappia ja täyttämässä pyykkikoria pyykeillään. Ruokaa tehdään vain kahdelle. Outoa ja haikeaa. Pakko kai se on myöntää, että ei olla ihan nuoria enää ja sopeutua tähän hiljaiseen kahdenkeskiseen elämään.

Tässä vähän näkymää uuden kodin ikkunasta: