tiistai 25. maaliskuuta 2014

Paras paikka

Niin se vaan on, että itsestään selviä asioita osaa arvostaa kunnolla vasta sitten, kun ne otetaan pois, vaikka vähäksikin aikaa. Harvemmin tulee ajateltua, että onpa ihana, kun minulla on koti, paikka, jossa asua ja olla ihan niin kuin haluan. Voin syödä ja nukkua silloin kun haluan, eikä kukaan mittaa kuumetta aamulla kuudelta tai piikitä lääkkeitä kesken unien. Viiden päivän sairaalareissun jälkeen oli niin ihana tulla kotiin, että itku pääsi jo ovella. Täällä minun on hyvä olla ja toivun varmasti nopeammin kuin sairaalassa. Tämä on se minun paras paikka juuri nyt.

En voi kyllä edelleenkään valittaa oman sairaalanikaan hoidosta. Kyllä varmasti sain parasta mahdollista hoitoa. Leikkaava lääkäri teki parhaansa, että sain uuden hienon rinnan silikonista ja selän ld-kielekkeestä. Hoitajat puolestaan huolehtivat, että haava pysyi kunnossa ja lääkitys pelasi ja ennen kaikkea jaksoivat jutella minun kanssani kaikkea muutakin, kuin sairauteen liittyvää. Sekin on tosi tärkeää. Eli tyytyväinen olen hoitooni, mutta mieluuummin olen kuitenkin kotona!!

Nyt lenkille, postilaatikolle ja takaisin, siitä se alkaa, kuntoutuminen! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti