Tänään se sitten koitti, se kauan pelkäämäni päivä, tikkien poisto. Yritin saada kotisairaanhoidon käymään täällä kotona hoitamassa homman, mutta eivät kuulemma tee enää tikkien poistoa ollenkaan. Piti siis varata aika terveyskeskukseen omalle hoitajalle. Aloitin valmistautumisen jo eilen. Kävin pitkässä lämpimässä suihkussa pehmittelemässä tiukat teipit, jotka mies sitten taas varovasti irroitteli. Ajattelin, että on sitten yksi kidutus vähemmän tälle päivälle. Mies laski, että 22 tikkiä siellä odotti poistoa. Kauhistutti ajatellakin!!
Miksi sitten niin kovasti murehdin tätä tikkien poistoa, siihen on omat syynsä. Olen nimittäin äärimmäisen herkkä pyörtymään ja niin kuin on jo tullut mainittua myöskin hyvin kipuherkkä. Eli kun sattuu, lopetan hengittämisen ja sitten onkin taju kankaalla ja siitä toipuminen voi kestää pitkäänkin, eikä sille voi mitään, vaikka kuinka yrittäisi. Sama juttu myöskin, jos muille sattuu jotain vahinkoa, minusta ei ole mitään apua. Onneksi minulla on mies, joka on pystynyt hoitamaan kaikki tyttöjen lääkäri- ja sairaalakäynnit ja siinä sivussa minutkin. Geeneissähän tämä minulla on, isä ja sisko ovat ihan samanlaisia.
Oli siis vähän jännittynyt ja epävarma olo, kun ajelin autolla terveyskeskukseen. En todellakaan ollut varma, olenko ollenkaan ajokunnossa, kun pitäisi lähteä kotiin. Onneksi en joutunut odottelemaan ja hermoilemaan pitkään, vaan pääsin ihan ajallaan hoitajalle. Kertasin vielä hänellekin, miten surkea olen näissä asioissa. Eipä siinä kuitenkaan auttanut kuin kiivetä hoitopöydälle ja antaa hoitajan aloitella kidutusta. Mutta yllätys yllätys, toimenpide oli ohi hetkessä. Luulin, että tikit on vasta katkaistu, kun kaikki olikin jo poissa. Taitava ja tuttu hoitaja jutteli minulle niitä näitä, kyseli tytöistä ja ihan yleisistä asioista ja siinä jutustellessa en ehtinytkään miettiä, mitä tapahtuu, pyörrynkö vai en. Uskomatonta, mutta totta, en pyörtynyt, en edes meinannut pyörtyä. Olen niin ylpeä itsestäni ja samalla äärimmäisen kiitollinen hoitajalle, joka tiesi tarkkaan, miten toimia kanssani.
Kun kerran selvisin urakasta pystyssä, uskaltauduin näyttämään hoitajalle myös turvonnutta ja kipuilevaa kainaloani. Siihenkin sain rauhoittavan kommentin, että kuuluu asiaan, kun imusolmukkeita on poistettu ja helpottaa pikkuhiljaa. Jumppaaminen auttaa vähän asiaa. Niinpä reippaana ja levollisin mielin lähdin terveyskeskuksesta ruokakaupan kautta kotiin eikä tehnyt heikkoakaan!! Hoito omassa terveyskeskuksessakin on siis todella hyvää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti