sunnuntai 12. elokuuta 2012

Tarinan alku

Tästä alkaa minun tarinani rintasyövän kanssa. Tai oikeastaan se alkoi jo kesäkuussa. Silloin löysin vasemmasta rinnastani vähän oudon pahkuran. En jotenkin osannut edes huolestua, koska noita pahkuroita on minun rinnoissani vähän väliä, tulevat ja menevät omia aikojaan. Nyt vaan tämä pahkura ei mennyt. Kävin lääkärissä heinäkuussa ja sain lähetteen mammografiaan ja ultraan. Heinäkuun lopussa tutkimukset sitten tehtiin ja tulos oli kyllä nähtävissä lääkärin kasvoilta heti ultran jälkeen. Ei siis ollut yllätys, kun hän halusi ottaa heti koepalan, joka lähetettiin eteenpäin tutkittavaksi todennäköisin rintasyöpäepäilyin. Olinko järkyttynyt, shokissa? En oikein osaa sanoa, ihan järkevästi juttelin hoitajan ja lääkärin kanssa. Kotona sitten hajosin ja tuli se valtava itkutulva. Minulla on RINTASYÖPÄ!!! 

Muutaman päivän päästä lääkäri soitti vielä varmistuksen, on rintasyöpä, duktaalinen, gradus II, leikataan syyskuussa. Miten sattuikaan niin, että minä 47v. aikuinen ihminen olin isän ja äidin luona, kun tuo soitto tuli. Yhdessä itkimme asiaa, mutta jo siinä päätin, että ei tämä tähän jää, tätä taistelua minä en häviä. Selviän tästäkin. Olen selvinnyt jo monesta muustakin ikävästä, miksi en tästäkin!

Raastavaa oli jakaa tämä asia läheisten kanssa, mutta samalla niin voimaannuttavaa. Ihana huomata, että on ihmisiä, joille olen tärkeä, jotka haluavat minua auttaa ja kulkea tätä matkaa kanssani. Samalla huoli siitä, etten kuormita heitä liikaa, etteivät he sairastu mukanani. Erityisesti herkässä iässä olevat tyttäreni 15- ja 18v. joutuvat tässä kovan paikan eteen hekin, miehestä puhumattakaan. Yritän kuitenkin ajatella, että jos minä olen vahva, niin ovat hekin. Päivä kerrallaan yhdessä menemme. Tilanne on vaan hyväksyttävä, kun ei sille mitään voi.  

Aika leikkaavalle lääkärille on ensi perjantaina. Toivottavasti saan heti samalla jo ajan leikkaukseen. Jotenkin toivoisi, että kun asiat nyt vaan lähtisivät vauhdilla rullaamaan, niin tämä painajainen olisi nopeammin ohi. Onneksi työasiat on järjestetty niin, että leikkaus voi tulla ihan milloin vain (kiitos ihanan esimiehen). Ei tarvitse murehtia sitä. Henkisestikin olen mielestäni jo valmis, tuli mitä tuli - ainakin nyt tuntuu siltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti