tiistai 21. heinäkuuta 2015

Espanjan tuliaisia

Ihana viikko Espanjassa on takana ja nyt taas muutama päivä mökkielämää. Lähdin reissuun jo valmiiksi flunssaisena, mikä oli vähän huono juttu. Poskiontelot kipuili jo menomatkalla melkoisesti. Ihmeesti vaan lämpö ja kosteus teki tehtävänsä ja olo helpottui perillä tosi nopeasti, onneksi. Pari päivää meni Barcelonaa ihmetellessä. Gaudin rakennuksia ihasteltiin, Ramblalla tallusteltiin ja vietettiinpä isännän iloksi vielä yksi kolmetuntinen Camp Noulla, jalkapallostadionilla. Olisi kuulemma kulunut siellä koko päiväkin. Minulla meinasi vaan tulla vähän aika pitkäksi, kun en mikään jalkapalloihminen ole ollenkaan.

Barcelonasta matkasimme junalla rannikkoa ylöspäin pieneen Pineda de Marin rantakaupunkiin ja siellä vietettiin loppuviikko auringosta ja rantaelämästä nauttien. Yksi tärkeä juttu matkoilla auringon lisäksi on minulle aina hyvin syöminen ja niin oli nytkin. Espanjalainen ruoka ei pettänyt vaan tapakset maistuivat, samoin paella ja churrot. Cavaa juotiin monta lasillista, samoin sangriaa. Uusi kiva kesäjuoma oli clara eli limpparin ja oluen sekoitus. Toimi hellepäivien juomana tosi hyvin samoin kuin Frappe-kahvi.

Viikko hurahti vauhdilla ja kotimatkalle lähdettiin vähän haikeina. Ehkä vielä joku päivä palaamme! Lentomatka olikin sitten taas oma juttunsa. Luulin, että flunssa oli jo ohi, kun olo tuntui ihan terveeltä, mutta ei kai sitten ollutkaan. Laskeutumisessa iski aivan älytön korvasärky, minkä seurauksena en ole kuullut vasemmalla korvalla kunnolla lennon jälkeen. Eilen kipitin sitten lääkäriin näyttämään korvaa. Diagnoosi oli vähän masentava. Vasemmassa korvassa repeämä tärykalvossa ja oikeassa korvassa korvatulehdus. Nyt on päällä antibioottikuuri, kortisoninenäsuihkeet ja maitohappobakteerit vatsan suojaksi, toivottavasti dropit tehoaa!! Että sellaiset tuliaiset Espanjasta! . Ei vaan, kyllä reissu oli sen arvoinen, että ei pienet korvavaivat haittaa.

Tässä vielä ruokafiilistelyä muutaman kuvan avulla.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti